Kabsa (kabsah, kapsa) on Saudi-Arabian kansallisruoka. Se on valmistettu riisistä, lihasta, vihanneksista ja mausteista.
Kabsassa lihana voi olla kanaa, naudanlihaa, vuohenlihaa, lampaanlihaa, kalaa tai katkarapuja. Itse olen tehnyt vain kanasta. Riisistä tulee myös todella hyvää. Riisiä jää yleensä jonkin verran ja sitä tuleekin syötyä seuraavana päivänä jonkun muun ruoan kanssa.
Mausteseoksen voi tehdä itse tai käyttää valmista seosta. Itse pidin kuitenkin itse tehdystä enemmän.
Kabsa - Mausteinen kanariisi
1 kokonainen kana2 rkl oliiviöljyä
n. 7 dl vettä
3 laakerinlehteä
1-2 kuivattua limettä
2 kuppia riisiä + vettä
2 tl suolaa
Mausteseos tai valmista mausteseosta 1 ½ - 2 rkl + 1 tl suolaa
½ tl kardemummaa
½ tl kanelia
¼ tl neilikkaa
1 tl kurkumaa
¼ tl inkivääriä
1 tl garam masala
¼ tl pul biber
1 tl suolaa
Vihannesseos
1-2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
1-2 punaista paprikaa tai chilipaprikaa
1-3 tomaattia
1 tl suolaa
Valmista ensin mausteseos sekoittamalla mausteet sekaisin. Paloittele kana, poista nahat ja sekoita joukkoon mausteseos tai lisää valmista mausteseosta. Anna maustua sen aikaa kun valmistat vihannesseoksen.
Kuori ja silppua sipulit, paprikat ja tomaatit pieniksi monitoimikoneessa. Lisää suolaa ja sekoita. Laita isoon teflonkattilaan öljyä ja paista muutama minuutti vihannesseosta. Lisää kana ja paista muutama minuutti välillä sekoittaen. Lisää kuumaa vettä kunnes kanat peittyvät. Lisää laakerinlehdet ja kuivatut limet. Laita kansi päälle ja anna kiehua n. 45 min. Lisää vähän vettä tarvittaessa, ettei pala pohjaan.
Huuhtele riisi hyvin (lue täältä ohje riisin esikäsittelystä). Anna liota vedessä vähintään puoli tuntia. Heitä huuhteluvesi pois.
Lisää riisi joukkoon ja sekoita hyvin. Jos kattilassa ei ole vettä enää, lisää sitä 2 kuppia (vastaava määrä mitä riisiä oli). Jos vettä on jäljellä, lisää vähemmän. Mausta vielä suolalla. Anna kiehua niin kauan kunnes vesi on melkein imeytynyt riisiin. Peitä kattila tiiviisti kannella (laita ohut keittiöliina kattilan ja kannen väliin) ja anna hautua miedolla lämmöllä (levy 1) n. 15-20 min.
Tarjoile vihannesten ja naan leivän kanssa.
Vinkki
Tee haarukalla reikiä kuivattuun limeen.Kanan voit korvata naudanlihalla, vuohenlihalla, lampaanlihalla, kalalla tai katkaravuilla.
Lähde: alkuperäinen resepti
Ei kommentteja
Lähetä kommentti